Huhtamäki myy yhtiöt

Lönnström Oy:n aika Huhtamäki-yhtymän osana päättyi kymmenen vuoden jälkeen. Huhtamäki laajensi 1980-luvun alussa makeisteollisuuttaan Yhdysvalloissa, ja samalla päätettiin luopua metalliteollisuudesta.

Lönnström Oy:n taloudellista tilannetta oli huonontanut kotimaan markkinoiden kova kilpailutilanne. Lönnströmin vesikalustetehdas Osy oli menettänyt markkinajohtajan aseman Oras Oy:lle. Lisäksi konepajaosastolle ei onnistuttu löytämään yhtä selkeää tuotantosuuntaa.

Osy Oy päätettiin myydä Orakselle, ja yhtiön toiminta, tuotevalikoima ja kiinteistöt siirtyivät kilpailijan omistukseen. Kauppa Oras Oy:n kanssa tehtiin lyhyessä ajassa joulukuussa 1982. Lönnström Oy jäi edelleen Huhtamäen omistukseen.

Keväällä 1984 Huhtamäki myi kuljetintehtaan DI Raimo Kainulaisen omistamalle Lahtima Oy:lle. Kainulainen jatkoi konepajan teollista toimintaa Lönnström Oy:n nimellä vuoteen 1987, jolloin yhtiö myytiin ruotsalaiselle Consilium Ab:lle. Consiliumin omistuksessa Lönnström-nimi hävisi yhtiön nimestä.

Amerikkalainen Babcock International PLC -yhtiö osti Consiliumin materiaalinkäsittelytoiminnot vuonna 1992. Babcock Materials Handling Division yhtenäisti kaikkien yritystensä nimet BMH-tunnuksen alle. Rauman tehdas jatkaa toimintaa nimellä BMH Technology Oy. Vuonna 2001 yritys siirtyi sen johdon ja työntekijöiden omistukseen. Vuodesta 2007 se on kuulunut Hollming-konserniin.