Muutokset sodan jälkeen



Sodan jälkeen Lönnströmin tehtailla ei voitu jatkaa asetarviketuotantoa. Suomen ja Neuvostoliiton välinen välirauhansopimus solmittiin syyskuussa 1944 ja yhtiöt ilmoittivat virallisesti lopettaneensa ammustuotannon 4. joulukuuta 1944.

Yhtiöiden tulevan tuotannon perustana oli tehtaiden konekanta, johon kuului erilaisia sarjatuotantoon soveltuvia puristimia ja sorveja sekä kuumennusuunit. Uusien tuotantolinjojen perustaminen yhtäkkiä ei ollut helppoa. Tilanteeseen vaikutti myös pääjohtaja Rafael Lönnströmin kuolema (1943).

Jatkosodan jälkeen Suomen teollisuudella oli pulaa raaka-aineista ja energiasta. Tehtaiden konekanta oli sodan aikana vanhentunut ja kulunut kovassa käytössä. Myös uudistuksiin tarvittavaa pääomaa puuttui.

Uudet tuotteet 

Jälleenrakennusaika kasvatti vesikalusteiden kysyntää ja Oy Sytytin alkoi valmistaa saniteettiarmatuureja. Sytytin valmisti 1940-luvun lopulla myös valurautaisia jakorasioita, valaisimia ja katkaisijakoteloita. Rafu Lönnström Oy:n koko sähkötarvike- ja armatuurituotanto siirrettiin Sytyttimelle vuonna 1946.

Sytytin sai merkittävän tilaustyön vuonna 1949, kun Valtion Loimaan viljavarastoon tilattiin yhtiöltä uudet koneistot. Kauppaan sisältyi myös koneistojen suunnittelu ja sitä varten yhtiöön palkattiin lisää suunnittelutyövoimaa. Tämän tapaisten koneistojen valmistus siirrettiin 1950-luvulla Ammuksen tehtaalle.

Ammukselle ei löytynyt niin selvää uutta tuotantosuuntaa kuin Sytyttimelle. Sotakorvaustilaukset pitivät Ammuksen tehtaan toiminnassa vuoteen 1948 asti. Seuraavina vuosina Ammuksen tärkeimmäksi tuotantosuunnaksi nousi ketjujen ja kuljettimien valmistus. Lisäksi yhtiö etsi ja kehitti jatkuvasti uusia tuotantoaloja. Kannattamattomista luovuttiin, mutta samalla otettiin tuotantoon uusia tuotteita.