Juhani Linnovaara

Fantasioiden voima
11.2.–20.5.2012

Rakastetun surrealistin Juhani Linnovaaran taiteen sympaattiset kummajaiset, kiehtovan kummalliset asetelmat ja ironiset historialliset muotokuvat ovat esillä Lönnströmin taidemuseossa avautuvassa retrospektiivisessa näyttelyssä. Näyttelyn on tuottanut Didrichsenin taidemuseo.

Juhani Linnovaaran (s. 1934) näyttely esittelee maalauksia, uniikkikoruja ja veistoksia 1950-luvulta aina vuonna 2011 valmistuneisiin teoksiin asti. Tarinat ja mielikuvitus kietoutuvat Juhani Linnovaaran surrealistisessa taiteessa yhteen avaten katsojalle uuden, oudon kiehtovan maailman.

Juhani Linnovaaran tarkoin siveltimenvedoin maalatut teokset tekivät yleisöön ja kriitikoihin lähtemättömän vaikutuksen jo taiteilijan ensimmäisessä yksityisnäyttelyssä Helsingissä vuonna 1956. Pitkällä urallaan Juhani Linnovaara on omaksunut vaihtuvat taidetyylit ja suuntaukset ja sovittanut ne luontevasti omaan kuvalliseen maailmaansa.

Näyttelyssä on maalauksia seitsemältä vuosikymmeneltä, grafiikkaa ja harvoin nähtyjä veistoksia. Näyttelyä taustoittaa taiteilijan tuotantoa esittelevä dokumenttifilmi. Näyttelyssä on esillä teoksia mm. Ateneumin, Sara Hildénin ja Hämeenlinnan taidemuseoiden kokoelmista sekä yksityiskokoelmien harvoin nähtyjä aarteita. Näyttelyn kohokohtiin kuuluvat Venetsian biennaalissa vuonna 1970 esillä olleet, kansainvälistä huomiota herättäneet veistokset. Näyttely esittelee maalarina tunnetun Juhani Linnovaaran tuotannosta myös uuden puolen: kultasepän koulutuksen saanut Linnovaara on suunnitellut koruja Lapponia-korulle.

Juhani Linnovaaralle myönnettiin Pro Finlandia -mitali 1971 ja vuonna 1994 hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi. Vuonna 2010 Juhani Linnovaara sai elämäntyöstään Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkin.

Näyttelyn yhteydessä on julkaistu runsaasti kuvitettu näyttelykirja, joka esittelee taiteilijan ainutlaatuisen uran vaiheita. Näyttelykirjan asiantuntija-artikkelin on kirjoittanut FT Juha-Heikki Tihinen.