Inkeri Makkonen

Houkan takki
Maalauksia ja kolmiulotteisia teoksia

Pihatalon Studiossa 27.11.2013—5.1.2014


Helsingissä asuva Inkeri Makkonen (s. 1956) valmistui kuvataiteilijaksi Taidekoulu Maasta vuonna 2003. Ensimmäiseltä ammatiltaan hän on arkkitehti. Siksi onkin ehkä luonnollista että Makkonen on siirtynyt taiteellisessa ilmaisussaan piirustuksista ja maalauksista kolmiulotteisiin teoksiin. Hän kertoo itse kokeneensa, että kolmiulotteisia maisemateoksia alkoi syntyä, kun hänestä tuntui, että maisemat puskevat ulos paperista. Työskentelyssä myös materiaalin merkityssisältö tuli aiempaa merkittävämmäksi: materiaalin luonne ja voima määräävät hänen työskentelyään.

Lönnströmin taidemuseon Pihatalon Studiossa on esillä 5.1.2014 asti Inkeri Makkosen Houkan takki -näyttely. Näyttelyn nimikkoteoksella taiteilija haluaa havahduttaa ihmiset muistamaan ihmisen kaipausta ilmaista ainutkertaisuuttaan paljaasti, ilman että "lauma" hylkää hänet. Houkan takki 2013 (huopa, pigmentti, ruostunut kattopelti, laasti, sulat, luut ja metalli) on taiteilijan huuto ihmisluonnon monimuotoisuuden puolesta.

Maaston muodot ovat olleet Makkosen Näe, ihminen -reliefin, 2013 (haapalauta) lähtökohtana. Harmaantunut haapalauta tuo mieleen Kristuksen kirkastuksen kirkon hopeiset haapakatot ja veneet Kizin saarella Karjalan tasavallassa Venäjällä. Taiteilijalle työn rosoinen jälki merkitsee taipumista puun voimaan ja tahtoon murtua ominaisella tavallaan luonnollisesta kohdasta.



Pihatalon Studio-näyttelyssä nähdään myös Makkosen öljypastelliteoksia. Taiteilija kertoo, että hänen maalaustensa lähtökohta on usein tutussa maisemassa tai tapahtumassa. Hän kuuntelee työskennellessään musiikkia ja tanssii: Maalaan tilaa ja liikettä, joita musiikki minussa synnyttää. Tahdon myös, että maalauksessa säilyy aina jotain olennaista suhteestani paikan henkeen. Maalatessa maiseman elementit ovat minulle oikeastaan abstrakteja välineitä, materiaalia tilassa. Tuuli, vesi tai valo on voiman elementti, jonka tarvitsen maalatakseni ja josta maalaukset syntyvät suunnittelematta, kuin luonnoksina.

www.inkerimakkonen.net