Tyylikäs Teresia 2014–2016

Tyylikäs Teresia -erikoisnäyttelyssä on esillä Teresia Lönnströmin päivätilaisuuksissa käyttämiä pukuja 1960—70-luvuilta, sekä iltapuku 1950-luvun lopulta. Näyttelyssä esillä olevat puvut ovat lähes kaikki ompelijalla tai muotisalongissa mittatilaustyönä teetettyjä asuja. Mukana on muotitaiteilija Kaarlo Forsmanin suunnittelemia ja hänen ateljeessaan valmistettuja uniikkeja asuja.

Teresia Lönnström (1895—1986) oli tyylistään tunnettu talous- ja kulttuurielämän vaikuttaja. Hän oli mukana yhdistys- ja hyväntekeväisyystoiminnassa kuuluen raumalaisen seurapiirielämän keskeisiin henkilöihin. Hänellä oli tapana järjestää tyylikkäitä juhlia, kutsuja ja tilaisuuksia kauniissa kodissaan.

Teresia Lönnström muistetaan huolitellusta ja elegantista pukeutumisestaan. Hän oli kiinnostunut pukeutumisesta ja nuorena opiskellut muotialaa. Tyylikäs edustaminen kuului osana hänen työhönsä Lönnström-yhtiöiden johdossa.