Teresia Lönnström 120 vuotta

Teresia Lönnströmin syntymästä tuli 13.12.2015 kuluneeksi 120 vuotta. Lönnströmin museot järjesti merkkipäivään liittyen erikoisopastuksia ja muuta ohjelmaa Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseossa.

Teresia Lönnströmin syntymäpäivänä sunnuntaina 13.12. klo 13 piti Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiön hallituksen puheenjohtaja Teea Hyytiä Kodin vieras -erikoisopastuksen. Opastus ei tällä kertaa pureutunut taiteeseen vaan oli muistorikas matka värikkääseen kulttuurikotiin – kujeita unohtamatta. Hyytiä vieraili lapsena useana viikonloppuna ja lomilla Teresia Lönnströmin ja Else Beckin luona. Hän kertoi opastuksellaan miltä taidekoti tuntui lapsen silmin 1970–80 luvuilla ja miltä nyt tuntuu kun koti on muuttunut museoksi.

Rauman poikakuoro toi yhdessä Lucia-neidon kanssa Rauman musiikkiopiston jouluisen musiikkitervehdyksen klo 14.15.

Lisäksi päivän aikana järjestettiin Vartti kotimuseosta -opastukset klo 12 ja 15.