Khronoksen talo

Lönnströmin taidemuseo on toteuttanut Khronoksen talo -nykytaideprojektin yhteistyössä taiteilijaryhmä IC-98:n, kuvataiteilijat Visa Suonpään ja Patrik Söderlundin, kanssa vuosina 2016–2017.

Taiteilijat etsivät vuoden 2016 aikana eri puolilta Suomea sopivaa kiinteistöä, johon Khronos, ajan jumala, voisi asettua asumaan. Kiinteistö löytyi Pöytyän Ortenojalta Varsinais-Suomesta. Taiteilijat lahjoittivat hankkimansa kiinteistön Pöytyän kunnalle 26.10.2016. Pöytyän kunta on sitoutunut säilyttämään kohteen alueen ja rakennukset ennallaan.

Khronoksen talo on käsitteellinen ympäristötaideteos, portittomalla teräsverkkoaidalla ihmisiltä suljettu kiinteistö. Tontilla oleva kasvillisuus ja eläimistö on dokumentoitu ennen aitaamista.

Ihmisiltä kielletty alue koostuu asuinrakennuksesta ja pihapiiristä. Tontin pinta-ala on 2003 neliömetriä. Aidattu alue jätetään koskemattomaksi määräämättömäksi ajaksi. Aluetta ei hoideta eikä ylläpidetä. Rakennukset saavat rauhassa rappeutua ja kasvit vallata alueen. Khronoksen talosta rakentuu rauhoitettu alue, joka koostuu ihmisen rappeutuvasta kulttuuriperinnöstä ja kuolevasta mutta uudelleen kasvavasta luonnosta.

Kiinteistölle on haettu rauhoitusalueen asemaa. Rakennusperinnön suojelusta annettuun lakiin perustuva suojeluhakemus jätettiin keväällä 2017. Museovirasto nosti keskusteluun Khronoksen talon suojelukysymyksen Kulttuuriympäristön neuvottelupäivillä Kotkassa lokakuussa 2017 ja antoi oman lausuntonsa marraskuussa 2017. Khronoksen talo ei odotetusti saa suojelua rakennusperintölain nojalla. Varsinais-Suomen ELY-keskus antoi kielteisen päätöksen Khronoksen talon suojelusta rakennusperinnön suojelusta annetun lain nojalla 17.12.2018. Päätös perustui Museoviraston lausuntoon, jossa todetaan, että rakennusperinnön vaalimisen tavoitteet ei toteudu, koska Khronoksen talon rakennettu ympäristö muuttuu lopulta luonnontilaksi. Seuraavaksi Khronoksen talo pyritään suojelemaan luonnonsuojelulailla. ELY-keskuksen päätös on pdf-muodossa sivun alaosassa kohdassa Lue.

Khronoksen talo -projektiin liittyen on toteutettu vuonna 2018 virtuaalitodellisuusympäristö, joka pohjautuu kiinteistöstä tehtyihin tieteellisiin tutkimuksiin, kuvataiteilijoiden näkökulmaan ja peliyrityksen osaamiseen. Virtuaalitodellisuusympäristön voi kokea Lönnströmin museoiden Galleriassa tai sen voi ladata verkosta ilmaiseksi omilla HTC Vive -virtuaalitodellisuuslaseilla katsottavaksi tästä. Lisäksi Galleriassa on esillä kaikki Khronoksen talosta tehdyt kartoitukset ja selvitykset, kuvataiteilijoiden haastattelu sekä filosofi Antti Salmisen artikkeli Sivilisaatiokysymys ja huomisen kirkko, huomioita IC-98:n työstä.

Khronos oli antiikin mytologiassa ajan, kuoleman ja uuden elämän jumala. Kun Khronos muuttaa taloon, siitä tulee jumalan asuinsija, ihmisiltä kielletty alue, jota hallitsee puhdas aika.


Lue

Khronoksen talo – ekologinen kannanotto vai romanttinen lavastus? artikkeli Khronoksen talosta
Hyvinkään taidemuseon museonjohtaja Ville-Matti Rautjoen artikkeli Taide-lehdessä 16.2.2017

Auramaan viikkolehden artikkeli 26.5.2018 Khronoksen talo esillä Helsingin Taidehallin näyttelyssä
http://www.avl.fi/2018/05/khronoksen-talo-esilla-helsingin-taidehallin-nayttelyssa/

Auramaan viikkolehden artikkeli 2.11.2016 Khronoksen talo tulee Pöytyälle
http://www.avl.fi/2016/11/khronos-asettuu-poytyalle/

Katso

socialtoolbox.com

houseofkhronos.fi

poytya.fi

morrowgames.com

https://fi.wikipedia.org/wiki/Khronoksen_talo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Khronos

Tee

lonnstrominmuseot.fi/khronoksentalotyopajat

Koe

Khronoksen talon virtuaalitodellisuusympäristö on koettavissa HTC Vive -VR-laseilla ohjeet: lonnstrominmuseot.fi/vt tai mobiililaitteilla sovelluskaupoista ladattaessa hakusanalla House of Khronos.



  • Facebook
  • Twitter