Lönnströmien puutarha – suunnitelmasta toteutukseen

Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseossa järjestetään keskiviikkona 14.6.2017 klo 18 puutarhaopastus. Oppaana toimii hortonomi Laura Puolamäki. Opastuksen aikana tutustutaan puutarhasuunnitelmaan, jonka puutarha-arkkitehti Paul Olsson (1890-1973) aikoinaan teki Teresia ja Rafael Lönnströmin kodin puutarhaan, ja myös Paul Olssonin muihin töihin. Lönnströmin kotimuseon puutarhan ajallisiin kerrostumiin perehdytään vanhojen valokuvien avulla ja kiertämällä nykyisessä puutarhassa.

Paul Olsson valmistui puutarha-arkkitehdiksi Saksassa vuonna 1911. Hänen vaikutuksestaan Suomessa alettiin rakentaa englantilais-saksalaisia muotopuutarhoja: vahva arkkitehtoninen näkemys, yhtenäiset muoto- ja väripinnat sekä tarkat tilajärjestelyt leimasivat hänen suunnitelmiaan. Paul Olsson suunnitteli puutarhan mm. Naantalin Kultarantaan (1915) ja Raaseporiin Billnäsin kartanoon. Myös Satakunnassa Paul Olssonin kädenjälki näkyy erityisesti teollisuussukujen yksityiskotien ja huviloiden puutarhoissa ja kartanoissa, kuten Kauttuan Ruukinpuiston Villa Ahlstömin puutarhassa ja Nakkilassa Anolan kartanon puutarhassa.

Hortonomi AMK, FM Laura Puolamäki on tehnyt historiallisten puutarhojen inventointeja ja perehtynyt puutarhataiteen historiaan sekä Satakunnan vihreään kulttuuriperintöön.

Opastusmaksu 5/3 euroa. Museokortilla opastus on ilmainen.