Kerttu ja Iiro Östman sodan varjoissa

Kerttu ja Iiro Östmanin elämä kertoo Lönnströmin tehtailla työskennelleen työläispariskunnan elämästä draaman ja huumorin keinoin.

Tarinassa on viisi kuunnelmaa, joihin liittyy monivalintatehtäviä. Östmanien tarina on toteutettu Seinätön museo -alustalle. Kuunnelmiin pääsee verkkosivuosoitteen kautta älylaitteella kuten kännykällä, tabletilla tai tietokoneella. Käyttäminen ei vaadi erillistä sovellusta tai rekisteröitymistä.

Linkki kuunnelmiin ja tehtäviin: tarinasoitin.fi/kerttujaiiro

Kuunnelmissa seurataan raumalaista elämänmenoa sodan varjoista sen jälkeiseen aikaan. Samalla muodostuu kuva Lönnströmin tehtaiden toiminnasta työntekijöiden näkökulmasta. Kerttu ja Iiro Östmanin elämä perustuu historialliseen faktatietoon. Kuunnelman päähenkilöt ovat kuitenkin kuvitteelliset. Tapahtuma-aika on 1940–1950-luku.

Kuunnelmissa paetaan sodan pommituksia Syvärauman metsiin, sinnitellään pula-aikana, marjastetaan perheen kanssa ja suunnitellaanpa lakkoakin.

Kuunnelmat on käsikirjoittanut ja ohjannut TeM Olka Horila. Taustatutkimuksesta vastasi FM Hanna-Leena Nurmi. Kuunnelmien äänimaiseman on luonut AaVeKellari/ Mikko Lehtonen. Näyttelijät: Kerttuna ja Iirona Kirsi Ylijoki ja Juha-Pekka Mikkola, muissa rooleissa Thomas Dellinger, Sanni Haahdenmaa, Jussi Hietikko, Olka Horila, Jenni-Stiina Inkinen, Viljami Julkunen, Kalle Kulju, Mikko Leskelä.

  • Facebook
  • Twitter