Metallituoteosasto 1950—1980


Oy Sytyttimestä käytettiin nimeä Metallituoteosasto yhtiöiden fuusioitumisen (1959) jälkeen. Metallituoteosaston tärkein tuoteryhmä oli saniteettiarmatuurit.

Vesikalusteet

Saniteettiarmatuurien tuoteryhmään kuuluivat venttiilit, hanat ja sekoituskalusteet. Tuotteet valmistettiin aluksi valamalla punametallista eli kupariseoksesta. Valutyötä ryhdyttiin 1950-luvulla korvaamaan kuumapuristetuilla ja automaattisorvatuilla osilla.

1960-luku oli nopean teknisen kehityksen aikaa. Perinteisten kylmä- ja kuumavesihanojen tilalle kehitettiin kaksiotesekoittimet. 1960-luvun alussa yhtiö solmi sveitsiläisen tehtaan kanssa lisenssivalmistussopimuksen termostaattisen sekoittimen valmistuksesta. Termostaattiohjatulla Temperfix-sekoittimella käyttövesi pysyi halutun lämpöisenä. Temperfix oli yhtiön ensimmäinen televisiossa mainostettu tuote ja siitä tuli yksi alan tunnetuimpia tuotteita.

1970-luvulla kehitetyn Apollo-vesikalustesarjan tavoitteena oli tyylikäs ulkonäkö ja tuotannon automatisointi. Varsinkin käsityönä tehtyä pintakäsittelyä pyrittiin koneellistamaan. Tuotesarjan muotoilusta vastasi muotoilija Eero Rislakki. Apollo-sarjaan kuului myös yhtiön ensimmäinen yksiotesekoitin Apollo 10.

1970-luvun loppupuolen uutuuksiin kuuluivat termostaattinen Termiina-vesikalustesarja, muovikuorinen Vipuset-yksiotehana sekä Saunasetti ja Kylpysetti -vesikalusteet. Solina-mallisto tuli markkinoille 1980.


Lämmönsäätölaitteet

Talojen lämmityksen elektroniseen säätöautomatiikkaan perustuva Osymatic-tuotesarja tuli markkinoille syksyllä 1978. Energiset pientalojen lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmä otettiin tuotantoon seuraavana vuonna.

Venttiilit

1950-luvulla tuotevalikoimaan kuuluivat kaikki rakennusalan tarvitsemat venttiilityypit, kuten sulku- ja varoventtiilit, tulppahanat sekä putkenyhdistäjät. Venttiilimallistoa täydennettiin vuosikymmenen puolivälissä kevytmetallisella sulkuventtiilillä ja suorituskykyisellä nopeajuoksuventtiilillä. 1960-luvulla suunniteltiin suomalaisiin olosuhteisiin sopivia monitoimiventtiilejä, ja 1970-luvun alussa tuli markkinoille termostaattisesti ohjattu lämpöpatterin venttiili Osyterm.

Alumiiniastiat

Alumiiniastiat otettiin tuotantoon vuonna 1947. Eniten valmistettiin maidonkuljetusastioita. Kotitalousastiat olivat alumiinituotannon toinen tärkeä tuoteryhmä. Yhtiö valmisti alumiinikattiloita, kahvipannuja ja -keittimiä sekä vuokia ja talouskupuja.

Koval

Uudenlaisesta kestävämmästä alumiiniseoksesta valmistettu ja karkaistu Koval-maitopystö eli tonkka tuli markkinoille 1956. Sitä valmistettiin 20, 30, ja 40 litran vetoisena. 1960-luvulla yhtiö nousi kotimaan markkinoiden johtavaksi maitopystöjen valmistajaksi.